Sulla on vain yksi keho

Tyypin 2 diabeteksen ja verisuonisairauksien tai sydänongelmien yllättäessä sitä voi tajuta miten on laiminlyönyt kehoaan ja kuntoaan viettäen liikaa aikaa laakereillaan makoillen. Tai toisessa ääripäässä (koska sekin on hyvä ottaa huomioon) ei ole ottanut vakavasti kehon viestejä ja signaaleja esimerkiksi siitä, että joskus kuormitusta onkin tullut liiaksi tai loukkaantuessa voi tajuta miten on järjestään laiminlyönyt kehonhuoltoa ja siksi paikat ei kestä. Liikkuminen on tärkeää, mutta tässäkin on hyvä muistaa ja ymmärtää missä menee terveen harjoittelun ja liikkumisen raja suhteessa pakonomaiseen suorittamiseen liikunnan parissa, kenties muista syistä kuin itse liikunnan tuomasta hyvästä olosta johtuen.

Joka kerta, kun olen itse loukkaantunut tai sairastunut niin, ettei normaali liikkuminen ja kuntoilu ole hetkeen onnistunut on saanut kylmän muistutuksen siitä, mikä vaikutus liikkeellä, toimivilla raajoilla ja kyvyllä tehdä ja liikkua oikeasti on elämässäni. Ja kun tarpeeksi usein on saanut itse kokea sen, kun oma kroppa pettää, paikat prakaa tai muuten vain sairastuu pidemmäksikin ajaksi niin, ettei se normaali liikkuminen onnistukaan tai kun työssään näkee ihmisiä, jotka haluaisivat mutta eivät valitettavasti kykene, ei voi tietyllä tavalla enää käsittää, kuinka joku vapaaehtoisesti valitsee passiivisuuden aktiivisuuden sijasta.

Ensinnäkään, kaikilla ei ole mahdollisuuksia liikkua kuten ehkä haluaisi nimenomaan erinäisistä vammoista, kivuista, toiminnan rajoitteista ja sairauksista johtuen. Siksi mua jollain tavalla aina silloin hieman hämmästyttää, kun terve ihminen sanoo, ettei liiku. Mikset liiku? Mitkä sellaiset syyt sua oikeasti pitävät paikallaan, että kehtaisit esimerkiksi rammalle tai toimintarajoitteiselle sanoa kasvotusten, että sä et liiku? Uskoisitko muuttavasi ajatteluasi tai näkisitkö tekosyysi turhina omahyväisinä selityksinä, jos oikeasti tietäisit tai saisit kokea, millaista olisi elämä silloin, kun ei kykenisikään liikkumaan vaikka kuinka haluaisi?

Koska nimenomaan monen ihmisen syyt liikkumattomuudelle ovat niitä erinäisiä tekosyitä ja selityksiä. Ei liikunta varmasti  tottuneelle sohvaperunalle aluksi olekaan nautinto ja se tuntuu raskaalta, koska keho ei ole siihen tottunut ja liike voi olla uusi juttu. Paikat voi alkuun kipeytyä ja saatat puuskuttaa pienestäkin liikkeestä. Mutta kun maltat, kokeilet ja kun liikut ja teet sitä vielä säännöllisesti huomaat, että se muuttuu helpommaksi ja ehkä myös mukavammaksi. Saatat myös huomata, että arjen toiminnot helpottuvat ja jaksat myös työssäsi paremmim.

Vastikään luin esimerkiksi hesarin kolumnin siitä, että joillekin on vain sattunut huono tsäkä geenilotossa ja siksi liikkuminen ei tuota iloa ja kiinnosta. Mitä hittoa!?! Yksi pahimmista tekosyistä joihin ihminen voi nojata on geenit, koska jokainen kykenee kyllä tavalla tai toisella liikkumaan oli sitten osunut jackpot siinä geenilotossa liikunnan suhteen tai vain yksi oikein. Kuten Pippa Laukka omassa kolumnissaan vähän kuin vastineeksi kirjoitti “Ei ole suvun vika, jos suksi ei luista. Jokaisella on riittävän hyvät geenit liikunnan aloittamiseen”.

Jos tämä kirjoitus tavoittaa yhdenkään liikuntaa karttavan ja passiivista elämäntapaa ylistävän yksilön niin mulla on yksi tärkeä asia sulle: se, että sä liikkuisit edes 15min päivässä enemmän tai jopa 2x15min olisi jo viikkotasolla 1h 45min – 3h 30min enemmän aktiivisuutta, joka taas tutkitusti parantaa terveyttä ja lisää hyvänolontuntoa. Liikkumalla säännöllisesti pidät kehostasi huolta ja pidät sen toimivana ja hyvin mahdollisesti se kiittää ja palvelee ainakin tilastojen valossa sinua huomattavasti pidemmällä eliniällä ja mahdollistaa asioiden kokemisen ja näkemisen omin jaloin kenties vielä eläkeikäisenäkin. Ethän sä halua olla jalaton tai kykenemätön liikkumaan ja elämään silloin, kun se niin sanotusti paras ja monen aikuisen odottama elämänvaihe koittaa? Haluathan olla esimerkkinä myös nuoremmille sukupolville ja ylipäänsä kyetä elämään omaa elämää omilla ehdoilla mahdollisimman pitkään.