Jokainen keho on erilainen ja ulkomuodostaan huolimatta jokaisen pitäisi saada kokea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä moni on helposti taipuvainen luomaan erilaisia näkemyksiä ja odotuksia siitä, miltä oman kehon tulisi ja pitäisi näyttää. Lisäksi ympäröivä maailma on taipuvainen, ei ehkä tarkoituksella, mutta vahingossa, luomaan tietynlaista vartaloihannetta, johon moni meistäkin sitten on taipuvainen itseään vertaamaan. Nytkin uuden vuoden alussa moni on tehnyt lupauksen karistaa kertyneet liikakilot ja vaikka kuinka puhutaan sisäisen hyvän olon merkityksestä, sallivasta ajattelusta ja pikku hiljaa tehtävistä muutoksista kohti parempaa, niin moni lähtee puskemaan kohti niitä omia tavoitteitaan nimenomaan se oma peilikuva mielessä kaikki tai ei mitään asenteella. Halutaan eroon alleista, pakaroiden ja reisien selluliiteista, vatsan ja kylkien makkaroista. Halutaan saada vyötärölinja kapeammaksi, pakarat suuremmiksi ja käsivarret timmimmiksi.
On hyvä, että ihmiset treenaa ja liikkuu, sekä kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä syövät. On tärkeää, että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota kehoonsa ja sen tuntemuksiin. Mielestäni on kuitenkin tietyllä tapaa väärin piiskata itsestään kaikin keinoin esille sellainen, joka ajatuksissaan tai muiden silmissä haluaisi itsensä ja oman kehonsa olevan. On myös törkeää olla tietyllä tapaa hyväksymättä sitä, millaisen geenimme ovat meistä muovanneet.
Rankaisetko itseäsi ja kehoasi siitä, minkä olet sille itse ajan saatossa kenties aiheuttanut? Tuoko rankaiseminen ja itsensä toruminen ja vähättely hyviä tuloksia? Vai voisiko olla parempi keino lähestyä asiaa kuitenkin niin, että ensin hyväksyisit itsesi ja arvostaisit itseäsi ja lähtisitkin miettimään, millaisia asioita pienet muutokset voisivat saada aikaan omissa tuntemuksissasi ja olossasi ilman, että lähdet muutoksen tielle ainoastaan puristellessasi keskivartalosi makkaroita tai tarkastellessasi suurennuslasin avulla reisiesi selluliitteja rankaisu mielessä…
Onko se oma peilikuva sitten avain onneen ja hyväksyntään? Mä olen omassa elämässäni huomannut, että loppupeleissä se mitä tunnen ja koen, ei ole riippuvaista siitä, montako kiloa painan tai millainen on mun rasvaprosentti. Toki olen sen huomannut, että kun kroppa on keveämpi (lue: ei paisunut huonoista valinnoista) on olotilakin keveämpi. Kun olen itse lähtenyt tekemään ja toteuttamaan asioita ainoastaan ulkonäkökeskeisellä ajatusmallilla, musta on oikeastaan tullut vain onnettomampi, koska lopulta vaadin itseltäni aina vain enemmän ja enemmän. Saatoin käydä salilla ja lenkillä väkisin, koska laskin, että sillä polttaisin sen ja sen verran kaloreita. Rajoitin ruokaympyrääni ja syömisiäni niin, että mitkään herkut ei ollu sallittuja. Sitten kun sorruin syyllistin itseäni ja tuli todella paska fiilis. Taas piti treenata ja yrittää enemmän, jotta se vaakalukema pienenisi. Itkuhan siinä tuli silloin, kun se vaakalukema ei näyttänytkään toivottua tulosta ja vaikka olin kuinka tarkasti syönyt omasta mielestäni niin, pudotus olikin vain pari vaivaista sataa grammaa. Treenaamisesta tulikin pakko, sen sijaan että se olisi ollut mitä sen kuuluisi olla: hyvää oloa ja energiaa tuova asia.
Yksi herättelevimmistä kokemuksista itselläni on ollut se, kun olen päästänyt irti siitä ajatuksesta miltä kehoni ja minun pitäisi näyttää ja keskittynyt sen sijaan asioihin, jotka tuovat oikeasti hyvän olon. Itse en enää koskaan lähtisi rankaisemaan itseäni ja kehoani laittamalla itseäni tiukille kuureille, vaan etenisin ja tekisin valintoja kuten olen nyt tehnyt: järkevästi ja sallien, tehden muutoksia pikkuhiljaa kohti parempaa. Kyllä se kehonpaino, rasvaprosentit ja ulkoiset muodotkin siinä pikkuhiljaa muuttuvat, kun tarjoaa keholleen sitä mitä se oikeasti ansaitsee ravitsevan ja monipuolisen ruuan ja säännöllisen liikunnan sekä palautumisen suhteen. Ja kaiken tämän rinnalla sekä tärkeimpänä: yleisvointi ja olo muuttuu oikeasti paremmaksi!
Näille prosesseille pitää vain muistaa antaa riittävästi aikaa! Koska vaikka miten saisit ulkoisesti muutettua itseäsi esimerkiksi 5-10 viikossa, pää ja mieli tarvitsee näihin muutoksiin aikaa hieman enemmän.
Voin sanoa, että oma hyvä oloni ja parempi suhtautuminen omaan itseeni ja kehooni on löytynyt täysin sillä, että en tarkastele omaa peilikuvaani enää kriittisin silmin etsien siitä epäkohtia ja sitten pyrkien muuttamaan niitä. Sen sijaan, olen opetellut tarkastelemaan kehoani ennemminkin siitä näkökulmasta, mihin kaikkeen se tänä päivänä pystyy.