Enää tasan viikko siihen, kun Savonlinnassa pärähtää käyntiin CrossFitin Sawottan kisat Kyrönniemen urheilukentällä! Pikkuhiljaa pientä tervettä jännitystä alkaa olemaan, mutta loppujen lopuksi olo on kuitenkin aika seesteinen ja oikeastaan todella odottava. Olen tehnyt pitkän kuntoutusprosessin viime kesän loukkaantumisen jälkeen tähän päivään ja musta on ihana todeta, että olen valmis antamaan parhaani tässä kunnossa ja katsomaan mihin se tällä kertaa riittää. Odotan innolla kisapäivää ja kilpasiskojen kohtaamista erilaisissa lajeissa, joita emme ennalta saa tietää ja näin jännitys siitä, millasia liikkeitä, lajeja ja koitoksia sitä oikein joutuu kohtaamaan säilyy oikeastaan tuon lauantain kisapäivän loppuun asti.
Tänä vuonna meitä naisia onkin yleisessä sarjassa kisaamassa jopa 46, joten huippua tulee varmasti eikä tuumaakaan saa antaa periksi. Samalla kuitenkin pidän mielessäni sen, että teen oman parhaani ja kisapäivän jälkeen nähdään mihin se riittää ja sen pohjalta luon uusia suunnitelmia treenaamiseeni.
Tämän viikon olen ottanut rennommin kroppaani palautellen. Takana oli taas useamman viikon kovemmat treenit, joten deload viikko tuli juuri tarpeeseen. Kolme crossfit treeniä keskittyen enemmän tekniikkaan kuin aikaa vastaan suorittamiseen, pyöräilyä, kävelyä, kolme lepopäivää ja yksi tekniikkapainotteinen treeni. Mieli on virkeä ja kroppa tuntuu hyvältä. Samalla olen pitänyt huolen siitä, että syön riittävästi ja juon riittävästi. En myöskään ole ottanut paineita tämän viikon treenistä, vaan käynyt tekemässä treenit salilla silloin kun aikatauluihini on sopinut.
Kisoihin valmistautuminen
Tuleva viikko onkin sitten kisoihin valmistava viikko. Heti viikon aluksi teen ohjelmoinnista muutaman kovemman crossfit treenin, joissa sykkeet saa nousta ja haastetaan kroppaa ja mieltä lähelle sen äärirajoja. Sen jälkeen kevyempää tekniikkapainotteista treeniä painonnostoliikkeissä kevyillä painoilla sekä taitoliikkeiden harjoittelua. Kisapäivää edeltävän päivän lepään ja teen maksimissaan pienen aerobisen treenin kevyillä sykkeillä pitääkseni kehon kuitenkin hereillä ja valmiina kisapäivän varalle. Näin viimeisellä viikolla kun ei enää mitään ihme kehitysharppauksia oteta kestävyyden ja voiman osalta, niin tavoitteena on ns. piikata kroppaa tulevaa rääkiä varten ja herätellä hermostoa.
Pohjatyö kaiken muun osalta on tullut tehtyä tässä aiemmin siihen kuntoon kuin se nyt on ollut mahdollista ja sillä sitten mennään ja kisataan. Omat heikkouteni lepäävät maksimivoimassa erinäisten liikkeiden osalta, mutta kestävyyden koen omassa kunnossani vahvuudeksi sekä sen, että jaksan kuitenkin maksimivoiman heikkoudesta huolimatta liikuttaa keskisuuria kuormia hyvällä sykkeellä useiden toistojen ajan. Ainakin tällainen fiilis mulla on ollut, kun vertaan itseä itseeni ja aikaan ennen loukkaantumista. Ei tässä missään huippukunnossa olla, mutta sellaisessa kuitenkin, että haluan ja kehtaan mennä haastamaan itseäni muiden joukkoon pidemmän odotuksen ja kuntoutusjuttujen jälkeen.
Olen koko ikäni ollut joukkueurheilija ja tottunut siihen, että ympärilläni on muita enkä ole yksin “kisapäivänä”. Nyt olen kuitenkin kolmatta kertaa siinä tilanteessa, kun olen yksin ja suoriutuminen sekä sijoittuminen riippuvat täysin omasta kunnosta ja omasta tahdosta ja halusta. Kukaan muu ei siihen voi vaikuttaa. Jännittävä tilanne siis tällaiselle tiimipelurille taas tulossa, mutta nautin itseni haastamisesta, joten siksi taas mennään eikä meinata! Samalla tää on mulle henkilökohtaisesti ihan valtava steppi siitä, missä olin vielä viime kesän lopussa sijoiltaan menneen olkapääni sekä liikerajoitteiden kanssa. Mä lähden kisoihin toki kilpailemaan muita vastaan (koska olenhan todella kilpailuviettinen nainen), mutta samalla myös haastamaan itseäni, jotta tietäisin vielä paremmin missä menen tämän lajin parissa ja millaisia suunnitelmia kannattaa harjoittelun osalta tehdä jatkossa.
