Vietnamin maarajan ylittäminen Kambodzasta käsin oli täysin erilainen kokemus verrattuna rajanylitykseen Kambodzaan mennessä. Ei korruptiota, ei huijausyrityksiä, ei sähellystä ja koko prosessi sujui helposti ja kivuttomasti, ihan mahtavaa! Matkasimme siis samalla bussilla koko matkan aina Phnom Penhistä Vietnamin Ho Chi Minh Cityyn (myöhemmin HCMC) asti. Bussissa työntekijät keräsivät meidän matkustajien passit ja tekivät valmistelut rajanylitystä varten. Meidän piti nousta bussista ainoastaan leimauttamaan itsemme ulos Kambodzasta ja bussiyhtiön työntekijät olivat leimauttaneet passimme valmiiksi Vietnamiin niin, että kävelimme vain jonossa turvatarkastuksen läpi ja virkailija katsoi, että passi ja henkilö täsmäsivät. Helppoa ja vaivatonta.
HCMC:iin saapuessamme kohtasimme ensimmäisen haasteen majapaikan etsinnässä. Yli 10 miljoonan asukkaan kaupungissa asuminen on tiivistä ja kaupungin keskustassa pienten kapeiden kujien varrella asuu useita paikallisia ja keskellä noita kujia sijaitsee myös hotelleja. Me ei oltaisi löydetty perille ilman ystävällistä paikallista, joka kielimuurista huolimatta ystävällisesti opasti meidän majoituksemme ovelle asti. Ei ihme ettei löydetty omin nokkinemme, kun majoituksen paikkakin oli kartassamme merkattu aivan väärin. Majoituksessa vastassamme oli ystävällinen, joskin todella tomera nainen, joka opasti kuinka tässä miljoonakaupungissa tulisi ja kannattaisi toimia. Äidilliset ohjeet hieman huvittivat, mutta samaan aikaan oli ihana, kun joku oikeasti välitti meistä turisteista sillä tavoin ja halusi että tiedämme varmasti minne olemme saapuneet. Kyseisessä paikassa nautimme myös pitkästä aikaa kaurapuuroa, joka maistui taivaalliselta!!!
Ho Chi Minh City teki vaikutuksen
Saavuimme Vietnamiin ja HCMC:iin juuri parahiksi Vietnamilaisen uuden vuoden (TET-juhlan) aikaan, jolloin moni paikka oli sattumoisin kiinni paikallisten viettäessä ansaittua noin viikon mittaista lomaansa. Reilun 10 miljoonan asukkaan kaupungiksi meno ja vilinä kaduilla oli selvästi vähäisempää verrattuna normaaliin arkeen, mutta se teki kaupunkiin tutustumisesta mukavaa ja helpompaa. Ei tarvinnut hoiperrella väenpaljoudessa, vaikka samaan aikaan kyllä kävi selväksi, millainen liikennekaaos tässä maassa vallitsee. Liikennesääntöjähän ei siis ole (tai niitä ei ainakaan noudateta) ja koko ajan piti olla varpaillaan teitä ylittäessä. Jossain kohdin seistiin varmaan 5-10min paikoillaan, kun ei voinut olla varma selviääkö tien ylityksestä hengissä tai ilman päälleajoa. Vietnamin vierailun aikana meistä kyllä kehkeytyi aikamoiset liikennehaukat ja teiden ylittämisestäkin tuli lopulta sujuvaa ja vähemmän pelokasta.
HCMC:n vierailusta jäi mieleen katuruokailu, ensikosketus vietnamilaiseen ruokaa ja erityisesti Pho keittoihin, omalla kohdallani yllättäen iskenyt ja useita päiviä kestänyt ripuli joka paikoin hankaloitti kaupungin näkemistä ja kokemista, kauniit rakennukset ja ihanat puistot erilaisine liikuntavälineineen sekä vierailu Vietnamin sodasta kertovassa museossa, joka muuten oli todella vaikuttava ja herättelevä kokemus jälleen kerran. Kaikenlaista pahaa sitä tähänkin maailmaan on mahtunut ja ikävää on, että sodan jäljet ja seuraukset näkyvät yhä myös katukuvassa vammautuneina ihmisinä. Kenellekään en soisi sellaista kohtaloa, mitä Vietnamin sodan aikainen myrkky Agent Orange on saanut vietnamilaisessa väestössä aikaan. Todella julmaa ja raakaa…
HCMC:stä jatkoimme lopulta matkaa 3 päivän jälkeen, koska TET-juhlan vuoksi moni paikka tosiaan oli kiinni ja nähtävää meille ei enää näiden päivien jälkeen oikein ollut. Seuraavaksi matkasimme mukavalla makuubussilla ensin hieman pohjoisemmaksi Mui Ne kaupunkiin/kylään.
Hiekkadyynejä ja kulttuurishokki Mui Ne’ssä
Mui Ne osoittautui pieneksi rannikko kyläksi/kaupungiksi, jonka ainakin venäläiset ovat vallanneet ja asuttaneet. Katukylteistä, kaupoista ja ruokalistoista kävi selväksi, että tämä on venäläisten lomakylä. Parasta oli, kun ravintoloissa paikalliset eivät ymmärtäneet englantia, mutta venäjänkieli kyllä luonnistui. Me pysähdyimme Mu Ne’ssä vain siksi, että siellä oli jotain erilaista nähtävää: valkoiset ja punaiset hiekkadyynit ja keijupuro. Oli jännä miten yhtäkkiä pienen ajomatkan päässä olit keskellä valkoisia hiekkadyynejä. Mui Ne’n kokemiseen riitti 2 päivää, koska oikein mitään muuta nähtävää alueella ei ole. Ranta löytyy, mutta siellä ei huvittanut nauttia auringosta tai pulikoida. Todella turistipaikka, mutta sujuvasti matkan varrella reissullamme, joten pitihän tämäkin nähdä.
Jatkoimme taas matkaa bussilla pohjoisemmaksi rannikkoa pitkin. Tällä kertaa kyytikokemus oli kaikkea muuta kuin mukava, joskin tämä johtui varmasti vain bussiyhtiöstä. Vessaa bussissa ei ollut ja vessaan ei päässyt vaikka tarve olisi ollut. Saimme todistaa miten yhden turistin oli aivan pakko päästä vessaan ja bussi vain jatkoi matkaa… Joskin tämän turistin seuralainen sai lopulta bussikuskin pysähtymään ja ottamaan tyypin takaisin kyytiin. Tämän kokemuksen myötä kasvatin omaa kuplaa otsassani ja toivoin, että jossain kohdin koittaisi yhteinen vessatauko ja tuli sellainenkin sitten lopulta. Perillä Nha Trangissa meidät taas jätettiin kyydistä pois kaupungin ulkopuolelle, jossa ei ollut takseja tai mitään muuta. Ihme homma, yleensä bussit ovat kulkeneet sinne mihin on luvattu. Lopulta saimme taksin paikallisten avulla ja suuntasimme yhteiskyydillä muutaman muun turistin kanssa keskustaan. Google kääntäjä toimi tulkkina kuskin ja meidän välillä. Lopulta me itse navigoitiin taksi oikeaan osoitteeseen, oikealle hotellille, kun ei kuski tiennyt mihin suunnistaa.😂
Nha Trang
Nha Trangia sanotaan myös Vietnamin Rivieraksi: pitkä rantabulevardi ja rantakaistale on tämän paikan vetonaula. Kova tuuli teki kuitenkin rannalla oleskelusta hieman vilpoisen, joten me jätettiin auringossa makoilu muille turisteille ja tyydyttiin ihmettelemään kaupunkia muuten. Paljon kiinalaisia ja venäläisiä turisteja, se kävi selväksi. Kävimme ihmettelemässä paikallisia markkinoita ja katselemassa paikalliselta temppelialueelta kaupungin ylle. Nha Trangissa liikuskelimme pääasiassa jalkasin paikasta toiseen, koska etäisyydet olivat sellaisia, että liikkuminen kävellen ei ollut meille ongelma. Kolmen päivän jälkeen jatkoimme taas matkaa ja tällä kertaa bussikyydin sijasta yöjunalla kohti Keski-Vietnamia ja Da Nangin kaupunkia.
Junakyyti Nha Trangista Da Nangiin kesti n. 10h ja se meni pääosin nukkuessa. Da Nangista jatkoimme paikallisbussilla pienempään kaupunkiin Hoi Aniin, joka sijaitsee n. 30km Da Nangista etelään.
Kulttuuria ja vanhaa kaupunkia Hoi Anissa
Hoi An osoittautui ihanan tunnelmalliseksi pikkukaupungiksi, jonka vanha kaupunki on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Värikkäitä ja kauniita vanhoja rakennuksia, tunnelmallisia pikkuputiikkeja ja kahviloita. Vaikka turisteja täälläkin oli, niin tunnelma oli silti jotenkin todella ihana ja rauhallinen. Pyörällä taas polkaisi vanhan kaupungin tunnelmasta vihreiden riisipeltojen reunustamaa maantietä pitkin kätevästi reilu 3km matkan päähän nauttimaan rantaelämästä meren äärelle, jos niin halusi. Hoi Anissa olisi ollut vaikka mitä kaikkea ihanaa ostettavaa, mutta hillitsin itseni ja turhan kulutuksen. Hoi An oli todellakin ihana ja mieluisa kaupunki oleskelulle.
Da Nang, Keski-Vietnamin keskus
Hoi Anin jälkeen palasimme Da Nangiin taas paikallisbussilla. Kätevää, eikä maksanut kuin euron. Da Nangissa oli hiljaista, vaikka kaupunki on aivan meren äärellä ja rantaviivaa riitti. Kenties tässä näkyi nyt se, että koronavirus rajoitti kiinalaisten matkustamista, sillä Vietnam katkaisi lentoyhteydet Kiinasta maarajojensa sisälle koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi.
Da Nangissa vuokrasimme skootterin ja sillä liikkuikin näppärästi ihmettelemään lähiympäristöä ja mm. nähtävyytenä marmorivuoria. Muita turistijuttuja emme nyt tehneet, koska hinnat olivat hieman liian suolaisia reissubudjetillemme. Vaikka Vietnam on halpa maa elämiseen, niin turistikohteissa osattiin täälläkin turisteja rahastaa.
Da Nangista matkasimme kohti Pohjois-Vietnamia ja maan pääkaupunkia Hanoita. Tällä kertaa taitoimme matkan lentäen, koska se osoittautui ainoaksi järkeväksi keinoksi pitkän välimatkan takia.
Hanoi, kesäkeleistä kylmempiin olosuhteisiin
Hanoissa vastassamme oli yllättäen 16 asteen lämpötila, sateet ja loputtomat pilvimassat. Pieni shokki Da Nangin 30 asteen lämmön ja auringonpaisteen jälkeen. Toisaalta nyt ei voi kuin katsoa peiliin ja syyttää itseä, unohtui ihan kokonaan katsoa säätietoja ja mitä sitä nyt muutakaan voisi olettaa, kun koko ajan pohjoisemmaksi liikuttiin. Ei sitä täälläkään päin maailmaa joka paikassa aurinko paista ja ole jatkuvasti lämmin, se vain tässä pääsi unohtumaan. xD Ho Chi Minh Cityn ja Hanoin välissä nyt sattuu olemaan välimatkaa sellainen 1600km. Vertailuna sen verran, että Helsingin ja Rovaniemen välissä on n. 800km. Ehtiihän tuollaisella matkalla etelästä pohjoiseen hieman olosuhteet muuttua.
Viileää puhaltavan ilmastointilaitteen sijasta saimme siis hotellihuoneeseemme lämpöpatterin ja meikäläinen suuntasi ensi töikseen hakemaan katukaupasta kaulaliinan lämmikkeeksi. Meidän suunnitelmat Pohjois-Vietnamin valloituksesta typistyivät Hanoihin, koska bikineillä ja lyhyillä vaatteilla ei ihan näissä olosuhteissa pärjännyt. Nyt jäi Halonginlahden risteilyt ja Sapan vaellukset odottamaan toista kertaa ja muita reissaajia. Valitettavasti.
Hanoissa tutustuimme pääosin sen vanhaan kaupunkiin. Tunnelma oli jokseenkin tiivis, kun moottirajoneuvot ja jalankulkijat huristelivat suuntaan ja toiseen. Tiivistä kaupunkitunnelmaa pääsi onneks hetkeksi karkuun kaupungin keskellä sijaitsevan järven ja sen puistoalueiden ympäristöön. Iltaisin puistossa oli jos minkälaista katusoittajaa ja sekalaisia jumppa/tanssiryhmiä, joiden meininkiä oli kiva seurata. Ruokailut hoidettiin paikallisissa pienissä ravintoloissa, tottakai paikallista ruokaa nauttien. Vietnamilainen ruoka ei vienyt meikäläisen sydäntä, mutta hyviä ja erilaisia makukokemuksia sekin tarjosi. Hanoi oli myös omanlaisensa kokemus, vaikka harmaa ja sateinen sää hieman latistikin reissutunnelmaa.
**
Meillä oli kova ajatus ja tarkoitus viettää Vietnamissa kuukauden päivät ja olimme todella odottaneet tätä Vietnamin vierailua ja sen vuoksi hankimme myös maksullisen viisumin. Suomen passillahan Vietnamissa saa oleskella kaksi viikko ilman viisumia. Valitettavasti nyt kävi kuitenkin niin, että emme oikein sopeutuneet vallitsevaan kulttuuriin tai kokeneet matkan varrelle sattuneita paikkoja sillä lailla omaksemme. Koimme myös haastavaksi englannin kielellä pärjäämisen ja kielimuuri teki paikoin asioimisesta ja olemisesta haastavampaa. Myös pohjoisessa vallinneet olosuhteet muuttivat reissusuunnitelmaa, osittain huonoa suunnittelua ja osittain myös huonoa tuuria. Vietnamissa on kauniita paikkoja ja kulttuuri erilaista, kuten monessa muussakin Aasian maassa. Jos joskus tulee eteen mahdollisuus niin haluaisin toki edelleen kokea Pohjoisimman Vietnamin eli Sapan alueen vaelluksen sekä Halonginlahden risteilyn. Nyt kuitenkin tuli tunne, että vallinneissa sääolosuhteissa emme halunneet noita reissuja toteuttaa ja emme olisi niistä nauttineen. Siksi Vietnamin matkakin nyt jäi lyhyemmäksi kuin oli tarkoitus. Emme nimittäin nähneet vaihtoehtona sitä, että olisimme lähteneet takaisin eteläisempiä osia ihmettelemään, se olisi tuntunut liian raskaalta, etenkin kun Bali oli seuraavana kohteena ja Hanoista käsin sinne pääsi suoralla lennolla.
Tässä vaiheessa täytyy todeta, että onneksi on vapaus mennä miten huvittaa fiiliksen mukaan. Tässä kohdin se tarkoitti sitä, että äkkilähdöt netistä ja nokka kohti Indonesiaa ja Balia sekä näin ollen taas niitä trooppisempia olosuhteita! Hieman etuajassa kotona tehtyyn reissusuunnitelmaa nähden, mutta sitä se elämä joskus on. Aina ei mene hommat ihan suunnitelmien mukaan.
