Ole rohkea, elä ja onnistu! Tai jos homma ei pelitäkään kuten olit ajatellut niin ainakin opit ja voit sanoa, että yritit. Olit joka tapauksessa rohkea. Niin rohkea, että kokeilit asiaa, jota kovasti halusit. Miten voit koskaan hakea omia rajojasi, tavoitella unelmiasi tai tehdä asioita joista todella nautit ja mitä haluat, jos et edes viitsi yrittää? Pelko voi olla lamaanuttavaa, mutta jos ja kun sen pelon saa käännettyä kutkuttavaksi jännitykseksi ja tietynlaiseksi houkutukseksi, on asiaan helpompi lähestyä.
Mä en usko epäonnistumiseen, koska jokainen asia, jossa olen omassa elämässäni niin sanotusti epäonnistunut, on loppujen lopuksi jollain kummalla tavalla vienyt mua eteenpäin ja saanut myös yrittämään enemmän. Toki vastaiskut ja “epäonnistumiset” tuntuvat pahalta ja saavat kohdalle osuessaan mielen maihin ja sehän on vain luonnollista, koska seuraamus ei ollut sitä mitä halusit tai odotit. Näissä tilanteissa rypeminen ei kuitenkaan johda mihinkään ja saa mielen entistä synkemmäksi. Asiat pitää oppia käsittelemään ja sitten suunnata katse eteenpäin.
Rohkeus näyttää joillekin olevan synnynnäinen, luonteeseen tai geeneihin integroitu ominaisuus. Itsestäni on tullut rohkeampi, kun olen tiukemman, epävarman tilanteen tai suurempien päätösten edessä miettinyt, että mikä on pahinta mitä päätöksestä voi seurata. Se antaa perspektiiviä asioihin ja rohkaisee.
Tasan 4 vuotta sitten kävin Lapualla työhaastattelussa ja sain työpaikan. Tästä seurasi se, että siirsin 2 viikon kuluessa koko elämäni lähes 400km päähän sen hetkisestä kodistani Vantaalta. Jo työhaastattelua edelsi isompi puntarointi: olenko valmis lähtemään hakemaan työkokemusta kauempaa ja mitä se tietäisi elämäni, kavereideni ym kannalta. Ratkaisua helpotti se, että mä todella halusin työllistyä ja päästä kehittymään vastavalmistuneena fysioterapeuttina. Päästä kiinni työelämään sillä omalla alalla. Päätin, että hankkimalla työkokemusta ja vaikka kärvistelemällä yhden vuoden jossain perähikiällä, mulla on paaaljon paremmat mahdollisuudet pärjätä työhaussa muiden upeiden fyssareiden rinnalla. Samalla myös seikkailu viehätti, koska mulla ei tuossa tilanteessa ollut käytännössä mitään menetettävää.
Irtisanoin vuokra-asunnon Vantaalta ja työsopimuksen opiskeluaikaisessa työpaikassani, kävin ostamassa ekan oman auton, pakkasin kamat ja ajoin lokakuun alussa kamojeni kanssa Lapualle. Mulla ei ollut kotia ja ekan kuukauden asuin isäni ja hänen naisystävänsä nurkissa. Olen ikuisesti kiitollinen heille, koska en tiedä miten olisin muuten tilanteesta selvinnyt. Lopulta oma kämppä löytyi, työt alkoi sujumaan ja tutustuin uusiin ihmisiin. Olihan kaikki alussa todella uutta ja jännittävää haastavasta työstä lähtien aina uuteen paikkakuntaan asti. Kyllä mä usein itkin yksinäisyyttä ja koti-ikävä vaivasi. Etelässä käydessäni itkin joka ikinen kerta ajaessani autolla takaisin Lapualle. Löysin kuitenkin lopulta samanhenkisiä kavereita harrastusten kautta, joka jeesasi paljon ja auttoi rakentamaan elämää uuteen kaupunkiin. Tapasin myös ihanan miehen, jonka kanssa lopulta lyötiin hynttyyt yhteen. Aivoimuus on myös asia, joka auttaa sopeutumisessa uusiin tilanteisiin ja rohkaisee tekemään haluamiasi asioita.
2,5 vuoden Lapualla asumisen jälkeen oli taas aika suuren muutoksen, muutto takaisin pk-seudulle. Se mua jännitti melkeinpä enemmän, koska nyt olin vastuussa myös toisesta, koska mies lähti mukanani kokeilemaan elämää pk-seudulla. Long story short, sopeutuminen vei aikaa. Riideltiin ja varmaan molemmat tahoillaan mietti, onko tää sitä mitä halutaan. Lopulta saatiin asiat ratkottua, mentiin kihloihin ja kovasti ollaan etsimässä omaa asuntoa täältä pääkaupunkiseudulta. Asioilla on tapana selvitä, kun on valmis panostamaan niihin, tuntee itsensä, on rohkea ja uskaltaa.
Tällä hetkellä voin sanoa rehellisesti, että rohkeuteni kannatti ja se toi elämääni kaiken, mitä mulla nyt on. Kokemuksista aina kaikkiin ihaniin ihmisiin ja läheisiin. Opin paljon itsestäni, opin sietämään epävarmuutta ja sitä, ettei aina kaiken tarvitse olla hyvin tai että kaiken ei tarvitse heti olla selkeää. Opin sietämään yksinäisyyttä ja ikävää. Opin, että pelko on turhaa, koska kukaan meistä ei voi ennustaa mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Pitää vain uskoa ja luottaa itseensä ja tehdä ratkaisuja, jotka tuntuvat itsestä oikealta sillä hetkellä. Elämä johdattaa. Mutta ilman yrittämistä, et koskaan saa tietää mitä asiasta olisi voinut seurata, niin hyvässä kuin pahassa.