Ikuinen suorittaja?

Olen onnistunut ajamaan itseni melko ahtaaseen paikaan. On hetkiä, jolloin sanon itselleni, että saan hommat hoidettua ja pidettyä narut käsissäni. Huonompina hetkinä musta taas tuntuu, että kaikki romahtaa enkä millään ehdi hoitamaan kaikkia asioita, joita haluaisin tai pitäisi hoitaa. Monesti päivän aikana huomaan pysähtyväni, hengittäväni syvään ja yritän hallita ajatuksiani ettei ne lipsuisi sinne negatiivisuuden ja paniikin puolelle. Pysähdyn ja sanon itselleni, ei hätää. Muutaman kerran on nyt käynyt niin, että mun tehtävälistalle on töissä tai vapaalla ilmestynyt yksi pieni lisäjuttu hoidettavaksi ja yhtäkkiä musta tuntuu että koko pakka leviää ja hommat kaatuu päälle. Oli kyse sitten uudelle asiakkaalle soittamisesta tai pyykkien pesemisestä. Huomaan ärsyyntyväni helposti ja tunnen koko ajan olevani kiireinen. Viimeisimpänä olen havahtunut näiden edellä mainittujen asioiden ilmestyvän myös uniini erilaisina painajaisina, joihin saatan herätä muutamana kertana yössä. 

Olen taas onnistunut tekemään itsestäni sen suorittajan, josta olen niin kovasti yrittänyt päästä eroon ja jossa jo yhdessä vaiheessa onnistuinkin. En kuitenkaan näköjään pysyvästi. Kerran suorittaja, aina suorittaja?

Mun pelastus tässä vaiheessa on se, että tiedostan ongelmani ja pystyn jollain tavalla vielä hallitsemaan pakan. Ainakin viimeistään nyt, kun yöunet on alkaneet häiriintymään ja mulla on koko ajan sisäisesti hieman sellainen levoton olo. Olen nyt jättänyt muutamia treenejä väliin ja mennyt töistä treenien sijaan kotiin opiskelemaan. Oon herännyt aamulla tunnin aiemmin kuin pitäisi, jotta olen ehtinyt aamulla opiskelemaan. Iltaisin pyrkinyt menemään ajoissa nukkumaan ja jättänyt television katsomista vähemmälle En siis ole väkisin yrittänyt tehdä kaikkea, ja olen yrittänyt löytää aikaa tietyille asioille paikoista, joista voin sitä ottaa. Tällä hetkellä ravitsemustieteiden opintojen ravitsemusfysiologia kurssin opiskelu vie enemmän aikaa, kuin osasin siihen priorisoida. Opiskeltavaa ja luettavaa ja tehtävien tekemistä tiettyihin deadlineihin mennessä on enemmän kuin olin etukäteen osannut ajatella. Edellinen kurssi meni mutkattomammin, mutta tämän uuden kurssin kanssa on ilmennyt aikatauluhaasteita. Opiskeluasioiden alle on nyt jäänyt mm. tämä blogi ja kirjoittaminen ja mua harmittaa ihan sikana. Kirjoittelen tätä vapaaehtoisesti, joten sinällään asiassa ei ole mitään ongelmaa, mutta kun olin itselleni luvannut päivitellä säännöllisesti ja kirjoitella, on tätä ollut itselleen vaikea antaa anteeksi ja niin sanotusti hetkeksi jopa ihan unohtaa.

En siis ole nyt väkisin yrittänyt tehdä ja hoitaa kaikkea, vaan olen yrittänyt hieman edes priorisoida aikaani ja asioita. Tuntuu, että se on tällä hetkellä ollut se ainoa keino, jolla olen onnistunut välttämään suuremmat konfliktit itseni ja muiden kanssa. Sitä toivoo, että saisi vuorokauteen muutaman lisätunnin, mutta kun se ei valitettavasti ole mahdollista, niin ainoa keino tässä kohtaa on asioiden priorisoiminen. Omalla kohdallani se tarkoittaa siis joistakin asioista luopumista niin sanotusti niiden tällä hetkellä tärkeämpien asioiden tieltä.

Suorittajana ainut haaste ja ongelma olen siis minä itse. Kun olen jossain vaiheessa antanut itelleni liikaa siimaa ja ajatellut pystyväni ja kykeneväni, nyt täytyy todeta että jossain kohtaa on jo mennyt yli, koska enhän mä enää hallitsekaan näitä asioita kuten olin etukäteen ajatellut. Jo tämän myöntäminen itselleni on ollut melko raakaa ja tippa tullut muutaman kerran taas linssiin. Harmittaa ja suututtaa, kun jälleen kerran löydän itseni tällaisesta tilanteesta ja ihan itse olen itseni siihen ajanut.

Tällä hetkellä paras tapa tästä tämän hetken tilanteesta irti pääsemiseksi ja tilanteen rauhoittamiseksi on siis se, etten ainakaan ota uusia prokkiksia ja haasteita tämän kaiken keskellä. Keskityn käynnissä oleviin opintoihin ja teen ne niin hyvin kuin pystyn. Jos se ei riitä, uusin kurssin. Siis sitten kun aika tuntuu sopivalta. Työni teen kuten tähänkin asti, siihen nämä omat vapaa-aikani harrastukset ja opiskelut eivät tietääkseni ole ehtineet vaikuttamaan ja olenkin aina pyrkinyt pitämään töissä keskittymisen työasioissa ja itkenyt sitten tyhmyyttäni omalla ajallani piilossa muilta. Treenaan kun siltä tuntuu ja ehdin.

Jos huomaan stressaavani, että ehdinkö opiskelemaan, jätän treenit ja muut ylimääräiset jutut kuten somen päivittämisen ja kirjoittelun välistä. Seuraavaksi otan tämän suorittajaluonteeni taas haltuuni, enkä anna sen ottaa ohjaksia. Ois nimittäin ihan kiva myös pysähtyä ja ihan vain olla ilman jatkuvia itseään syyllistäviä ajatuksia takaraivossa. Tulevan viikon osalta olen viisaampi ja alankin hetki kirjata aikatauluja ensi viikolle, minä päivänä teen mitäkin, jotta saan mielenrauhan näistä asioista ja voin vain tarkastaa kalenterista, että mitä seuraavaksi. :D

Toivottavasti sun arki ja elämä kulkee hieman vahvemmin, kuin tällä hetkellä täällä päässä. Tämä taas hyvänä esimerkkinä siitä, että joskus elämässä tulee vastaan niitä mäkiä ja kuiluja, joiden pohjalta pitää vain yrittää rämpiä ylös askel kerrallaan. Tää on sitä laiffii. Peace out I’m out. <3