Jokainen kasvaa ja kehittyy elämänsä aikana ja samalla ajatukset elämästä, arjesta, omasta itsestä, arvoista ynnä muista kokevat muutoksia. Joskus kaikki muuttuu elämää ravisuttavien suurten asioiden ja muutosten äärellä, joskus taas pikkuhiljaa. En ole se, joka olin ennen eikä tarvitsekaan. Muutos on inhimillistä, muutos on jatkuvaa. Jos yrittää sitkeästi pitää kiinni siitä mitä joskus oli, miten joskus ajatteli ja miten joskus eli saattaa itsensä väkisin ristiriitaan itsensä kanssa.
Oma tarinani ja omat kokemukseni
Nuorena ajattelin, että jalkapallo on koko elämäni, että en voi elää ilman. Olin aloittanut jalkapallon kavereiden mukana 7-vuotiaana ekalla luokalla harrastuksena, josta kasvoikin pikkuhiljaa jotain paljon suurempaa ja tärkeämpää. Kehityin itse taitavaksi ja meillä oli hyvä jengi. Harrastelu muuttui kilpaurheiluksi ja oma identiteettini sen mukana. Valitsin lukionkin sen mukaan, missä pääsin pelaamaan, käymään aamutreeneissä ja jossa ymmärrettiin juniorimaajoukkueleiritysten aiheuttamat poissaolot koulusta. Juhlin joukkueeni kanssa Naisten liigan Suomen mestaruutta juuri 19-vuotta täytettyäni. Futis oli mulle kaikki kaikessa. Kunnes se ei yhtäkkiä enää ollutkaan.
En nähnyt itseäni tulevaisuuden huippujalkapalloilijana, joka pelaisi ulkomailla ja elättäisi itsensä pelaamalla, joten piti miettiä jotain muuta. Pääsin opiskelemaan lähes heti lukion jälkeen fysioterapeutiksi. Koulu ja työnteko siinä sivussa oli lopulta se, joka irtautti mut jalkapallosta ja ehkä hyvä niin, koska paljon hyvää on tullut tilalle, vaikka kyseinen muutos tuntuikin alkuun elämää suuremmalta ja mullistavalta. Vähänpä tiesin silloin, mutta ymmärrän myös, että heijastin kokemukseni ja odotukseni siihen, mistä tiesin.
Koulussa ajattelin, että musta tulee urheilufysioterapeutti ja työskentelisin tulevaisuudessa tavoitteellisten urheilijoiden kanssa tai jopa jossain yksittäisissä joukkueissa ja musta tulisi menestynyt alallani. Tänä päivänä tilanne on hieman toinen, olen erikoistunut neurologiseen kuntoutukseen ja työskentelen ikäihmisten parissa. En ole tunnettu tai menestynyt, mutta olen hyvä siinä mitä teen ja voin myös sanoa nauttivani työstäni ja pidän tekemääni työtä arvokkaana. Se on opettanut paljon elämästä ja ihmisistä ja työni on mahdollistanut taloudellisesti muutaman unelman toteuttamisen, joista olin tyytynyt vain haaveilemaan.
Mitä tulee omaan harrastamiseen, hyvinvointiin ja esimerkiksi omaan kehonkuvaani on sekin kokenut tässä elämän varrella suuria muutoksia. Parikymppisenä ajattelin, että timmi ja lihaksikas vartalo on tärkeintä. Treenasin salilla ja lenkkeilin, koska halusin pysyä kunnossa ja näyttää paremmalta. Seurasin vaa’alla aamupainoa, olin vähän väliä kokeilemassa erilaisia dieettejä ja stressasin väliin jäänyttä treeniä. Some sai ihailemaan fitnesstyttöjä ja vääristi kuvaa siitä, miltä ihminen näyttää. Samalla vallalla oli jos mitä erilaista ajatusta ja käsitystä siitä, mitä oma hyvinvointi vaatii. Kärjistetysti päivittäisiä viherpirtelöitä, maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota höystettynä mehiläisen siitepölyllä ja yksisarvisen sarven hiukkasilla, päivittäistä meditaatiota, aamulenkkiä tyhjään mahaan ja tehokasta hiit treeniä päivällä jne. Onneksi joku sisälläni hangoitteli samalla kaikkea tuota vastaan. Hyvinvointi on todella kokonaisvaltainen asia, johon toki vaikuttaa myös liikunta ja ruokavalio, mutta se ei tosiaankaan tarkoita tiukoista säännöistä kiinni pitämistä ja hampaat irvessä hyvinvointitekojen suorittamista. Sain itseni pikkuhiljaa irti niistä vääristyneistä ajatuksista ruokaa, treenaamista, hyvinvointia ja ulkonäköä kohtaan ja kaiken sen jälkeen olen voinut paremmin. Olen iloinen siitä, että elämä opettaa ja on mahdollisuus kasvaa ja muuttua.
NYT
Tänä päivänä treenaan ja liikun mm. siksi, että siitä tulee hyvä fiilis, jotta olisin fyysisesti hyvässä kunnossa ja jaksaisin paremmin arjessa ja siksi, että treenatessa tutustun ihmisiin ja pääsen olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. En sano, etteikö ulkonäöllä olisi mitään painoarvoa, mutta se ei ainakaan ole top vitosessa syynä siihen, miksi liikun ja treenaan edelleen säännöllisesti. Tykkään haastaa itseäni, joten edelleen pienimuotoinen kisailu maistuu ja tavoitteellinen treenaaminen on itselle ominaisin juttu. Rakastan treenata kovaa ja toisinaan ihan verenmaku suussa, vaikka joskus kovien treenien aikana mielessä käykin, että miksi rääkkään itsenäni vapaaehtoisesti. :D
Kuitenkin, olen oppinut myös nauttimaan liikkumisesta ihan vain liikunnan ilon vuoksi. On kiva voida tehdä erilaisia asioita ja treenejä sen mukaan, mikä itseä milloinkin huvittaa. Olen oppinut arvostamaan kehoani ja sitä kaikkea, mihin pystyn ja mitä se mahdollistaa. Hyvinvoinnin osalta perusjutuista ja suuremmista raameista huolehtiminen on tottakai tärkeää: riittävästi unta, ravitsevaa ja monipuolista ruokaa ja säännöllistä liikuntaa, mutta se sisältää paljon muutakin. Tärkeitä ihmisiä ympärillä, hyvä olo itsensä kanssa, omista arvoista kiinnipitämistä ja niiden mukaan elämistä. Ei ole olemassa yhtä tai kahta asiaa, jotka takaavat hyvän olon vaan kyse on kokonaisuudesta. Ja niin, myös ne huonot päivät kuuluvat elämään eikä tarvitse heti ajatella, että on menettänyt kaiken sen hyvän.
Tällä hetkellä elämäni on yllättäen yhden suuren muutoksen kynnyksellä: musta tulee äiti ja meidän perhe kasvaa yhdellä huhtikuussa 2021. Huomaan jo lyhyessä ajassa omien ajatuksieni ja arvojen muuttuneen. Tällä hetkellä tärkeintä on, että tyyppi mahassa voisi hyvin ja olisi terve. Ja uskon omien ajatuksieni ja arvojeni sekä koko elämäni mullistuvan tästä vielä aikalailla.
On kuitenkin asioita, joista aion pitää kiinni: kunnioitan sitä minkä matkan olen kulkenut ja mitä olen kokenut, enkä muuttaisi mitään, koska kliseisesti: kaikki aiemmat tapahtumat ja kokemukset ovat lopulta opettaneet ja muovanneet musta sen, joka olen ja miksi ajattelen nyt niin kuin ajattelen. Tehdyt virheet, uudet opit ja kokemukset muokkaavat elämääni ja ajatuksiani varmasti myös jatkossa. Ei haittaa myöntää, että olin joskus väärässä. Ei haittaa, että muutun. Hyvä, että kasvan ja opin.
